Työaika ja palkat pinnalla rautatiealan tes-neuvotteluissa

Rautatiealan sopimusneuvotteluissa on viime neuvottelukerroilla käsitelty työaikaan, palkkaan ja palkkioihin liittyviä asioita. Neuvottelut kulkevat tasaista tahtia eteenpäin.
Rautatiealan työehtosopimusneuvottelut ovat käynnissä.
Viime viikolla neuvotteluissa keskusteltiin työaikaan liittyvistä asioista. Tämän viikon neuvottelutapaamisen teemana oli palkat ja palkkiot.
– Työehtosopimuksen sisältöihin liittyvät teemakokonaisuudet ovat nyt käsitelty, ja alustavat esitykset neuvotteluosapuolten tavoitteista on isketty pöytään. Neuvotteluiden kokonaisuus alkaa siis hahmottua, kommentoi JHL:n sopimusasiantuntija Miika Lumitsalo tilannetta.

Neuvottelutahti kiihtyy kuun loppua kohden
Rautatiealan tes-neuvottelut alkoivat tammikuun lopussa. Neuvottelut ovat kulkeneet eteenpäin tasaista tahtia. Osapuolet ovat tavanneet kerran viikossa Etelärannassa Helsingissä.
– Mitä pidemmälle mennään, sitä tiheämmäksi neuvottelutahti muuttuu. Ideaalia olisi, että uusi työehtosopimus valmistuisi ennen nykyisen umpeutumista tämän kuun lopussa, kertoo Lumitsalo neuvottelujen etenemisestä.
Työntekijöitä rautatiealan sopimusneuvotteluissa edustaa ammattiliitto JHL. Työnantajapuolen edustajana on Palvelualojen työnantajat Palta.
Lisätietoja:
Miika Lumitsalo, sopimusasiantuntija, 050 471 3408
Ammattiliittosi JHL neuvottelee lukuisista työehtosopimuksista vuoden 2025 aikana. Seuraa neuvotteluiden etenemistä verkkosivuillamme. Sosiaalisesta mediasta löydät neuvottelu-uutiset tunnisteella #JHLneuvottelee.
Liity JHL:n jäseneksi!
JHL on ammattiliitto rautatiealan ammattilaisille. Jäsenemme työskentelevät muun muassa matkustajaliikenteen konduktööreinä, ratapihatyöntekijöinä, raitiovaununkuljettajina ja metrojunankuljettajina. He vastaavat myös junakaluston, vaunukaluston, raitiovaunujen, metrojen ja kaupunkiraiteiden kunnossapitotöistä.
