Rautatiealan tes-neuvottelut alkoivat
Rautatiealan työehtosopimusneuvottelut starttasivat odottavissa tunnelmissa, ja edessä on reipas neuvottelukevät. Nykyinen sopimus päättyy maaliskuun lopussa.
Rautatiealan työehtosopimusneuvottelut alkoivat tänään keskiviikkona 29. tammikuuta Etelärannassa Helsingissä.
Tapaamisessa käytiin alustavaa keskustelua osapuolten neuvottelutavoitteista.
– Keskustelimme teemoista, jotka neuvottelukierroksella tulevat nousemaan esiin. Näitä ovat palkkaukseen ja työaikoihin liittyvät kysymykset. Kokonaisuuteen tulee vielä vaikuttamaan merkittävästi työmarkkinoiden yleinen tilanne ja se, mitä muilla aloilla sovitaan, kommentoi JHL:n sopimusasiantuntija Miika Lumitsalo.
Rautatiealan työehtosopimus koskee laajaa joukkoa rautatiealan rautaisia ammattilaisia, jotka työskentelevät muun muassa matkustajaliikenteen konduktööreinä, ratapihatyöntekijöinä, raitiovaunun- ja metrojunankuljettajina sekä erilaisissa kunnossapitotöissä.
Rautatiealan nykyinen tes umpeutuu maaliskuun lopussa
Rautatiealan nykyinen työehtosopimus sovittiin kaksi vuotta sitten. Se tulee päätökseensä 31. maaliskuuta.
Tavoitteena on, että uudet työehdot saataisiin pakettiin nykyisen sopimuksen umpeutumiseen mennessä.
– Neuvotteluja jatketaan toistaiseksi kerran viikossa, ja deadlinen lähestyessä tullaan kiristämään tahtia, kertoo Lumitsalo neuvotteluprosessista.
Katso videolta ensimmäisen neuvottelukerran tunnelmia:
JHL tuo neuvottelupöytään rautatiealan konkarit ja vahvan kentän äänen
JHL on ainoa ammattiliitto, joka edustaa työntekijöitä rautatiealan tes-neuvotteluissa. Neuvottelijana toimii sopimusasiantuntija Miika Lumitsalo.
Lumitsalo on itse taustaltaan rautatieläinen, joten hän tuntee ammattilaisten tarpeet hyvin. Hän toimi yhdeksän vuoden ajan vaihtotyönjohtajana Kouvolan ratapihalla, ja useamman vuoden myös pääluottamusmiehenä. JHL:n palveluksessa hän on toiminut nyt viiden vuoden ajan. Nykyisen tehtävänsä rautatiealan sopimusneuvottelijana hän aloitti vuosi sitten.
– On mielenkiintoista hypätä neuvottelukierrokseen uudessa roolissa, ja myös uudistuneella neuvotteluryhmän kokoonpanolla. Neuvotteleminenhan ei ole yhden tai kahden henkilön esitys, vaan on erittäin tärkeää kuunnella jäsenkentän tarpeita herkällä korvalla ja viestiä neuvottelujen käänteistä, Lumitsalo kertoo.
Lumitsalon mukana neuvotteluporukassa on myös JHL:n neuvottelupäällikkö Teppo Järnstedt, joka johtaa JHL:n teknisten-, energia- ja liikennealojen yksikköä. Hän on neuvotellut rautatiealojen työehtosopimusta useilla aiemmilla tes-kierroksilla. Hänenkin työtaustansa on rautateillä.
Työnantajan neuvotteluosapuolena sopimusneuvotteluissa toimii Palvelualojen työnantajat Palta.
Lisätietoja:
Miika Lumitsalo, sopimusasiantuntija, 050 471 3408
Ammattiliittosi JHL neuvottelee lukuisista työehtosopimuksista vuoden 2025 aikana. Seuraa neuvotteluiden etenemistä verkkosivuillamme. Sosiaalisesta mediasta löydät neuvottelu-uutiset tunnisteella #JHLneuvottelee.
Liity JHL:n jäseneksi!
JHL on ammattiliitto rautatiealan ammattilaisille. Jäsenemme työskentelevät muun muassa matkustajaliikenteen konduktööreinä, ratapihatyöntekijöinä, raitiovaununkuljettajina ja metrojunankuljettajina. He vastaavat myös junakaluston, vaunukaluston, raitiovaunujen, metrojen ja kaupunkiraiteiden kunnossapitotöistä.