Osatyökykyisiä työllistävän Työkanavan vältettävä nollasopimuksia
Valtio-omisteinen Työkanava Oy aloittaa toimintansa ensi vuoden aikana. Osatyökykyisten työllistämistä parantamaan perustettu yhtiö ei saa sortua solmimaan nollasopimuksia tai työllistämään henkilöitä pelkästään matalapalkka-aloille, varoittaa ammattiliitto JHL.
Suomeen perustetaan uusi valtionyhtiö, Työkanava Oy työllistämään vaikeimmassa asemassa olevia osatyökykyisiä. Yhtiö käynnistää toimintansa vuoden 2022 aikana. Aluksi yhtiö välittää työntekijöitä muiden työnantajien palvelukseen työvoimaa vuokraamalla tai alihankintana. Toiminnan vakiinnuttua Työkanava Oy voi myös itse harjoittaa tuotannollista toimintaa.
Ammattiliitto JHL:n mielestä Työkanavan perustaminen on hyvä asia. Sillä pyritään selvästi parantamaan osatyökykyisten asemaa työmarkkinoilla. JHL:n mielestä yrityksen on kuitenkin ennen toimintansa aloittamista suunniteltava monta asiaa hyvin tarkkaan.
– Toimialojen valikoiman pitäisi olla mahdollisimman laaja. Yhtiön ei pidä keskittyä ainoastaan matalapalkka-aloille, kuten esimerkiksi hoivaan, ravitsemis- ja puhtausaloille. Kapeakatseisuus voi hyvin helposti vääristää kilpailua alalla, ammattiliitto toteaa.
JHL pitää pitää hyvänä asiana sitä, että työllistämisessä pyritään toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin, työehtosopimusten mukaisilla työehdoilla. Sitä liitto sen sijaan ei pidä hyvänä, että työsopimuksiin kirjattaisiin mahdollisuus vaihteleviin työaikoihin.
– Vaihtelevan työajan kirjaamisessa piilee nollasopimusten vaara. Työsopimuslain mukaan työaikaa ei saa sopia työnantajan aloitteesta todellista työn tarvetta pienemmäksi. Liian alhaiset työtunnit ja ennakoimattomat työvuorot ovat työntekijän näkökulmasta epävarmuustekijöitä, ja lisäksi ne voivat aiheuttaa hankaluuksia myös erilaisten etuuksien yhteensovittamisessa, liitto muistuttaa.
Mikä on Työkanava
Työkanava on valtion omistuksessa ja hallinnassa oleva osakeyhtiö.
Se edistää vaikeimmassa asemassa olevien osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä ja tukee heidän siirtymistänsä edelleen avoimille työmarkkinoille. Yhtiön toiminnan on oltava tuloksellista, mutta sen ei tarvitse tehdä voittoa.
TE-toimisto ohjaa työttömiä osatyökykyisiä Työkanava Oy:n palvelukseen.
Työntekijä palkataan yhtiön palvelukseen työsuhteeseen. Palkkaus ja muut työehdot määräytyisivät työlainsäädännön ja sovellettavan työehtosopimuksen mukaisesti.
Yhtiön toiminnan käynnistymistä rahoitetaan osoittamalla sille valtion talousarviossa 20 miljoonan euron peruspääoma Euroopan elpymisrahastosta haettavista varoista. Lisäksi yhtiölle annetaan 10 miljoonan euron vuotuinen määräraha, joka on ensi vuoden budjettiin jo varattu.
Lisätietoja: ammattiliitto JHL:n vastaava työelämäasiantuntija Anne Ranta, p. 040 701 8223
Tutustu myös JHL:n lausuntoon osatyökykyisten työllistämiseksi perustettavasta yhtiöstä