Onko sinun kuntasi Suomen kekseliäin?
Miten sinun kunnassasi on uudistettu ja kehitetty päivittäistä työtä, toimintatapoja tai palveluja? Kunta-alan työntekijä – vinkkaa omat ideasi eteenpäin ja osallistu Hyvä kiertämään -kampanjaan! Innostavimmat kehittämisteot palkitaan!
Tämän vuoden innostavimmat kunta-alan kehittämisratkaisut ja eniten kehittämistekoja ilmoittavat kuntaorganisaatiot palkitaan joulukuussa valtakunnallisessa gaalassa.
Kunta-alalla työskentelevät voivat osallistua Hyvä kiertämään -kampanjaan kirjautumalla Tekojen tori -verkkoportaaliin, jossa osallistujat voivat jakaa omat ideansa kuntatyön uudistamisesta ja kehittämisestä. Hyvä kiertämään -kilpailuun voi osallistua 15.10.2022 saakka.
– Haastamme kuntakenttää jakamaan uusia kehittämisratkaisuja eri toimialoilta niin, että Tekojen torilla ylitetään tänä vuonna tuhannen kehittämisteon raja. Samalla etsimme Suomen kekseliäintä kuntaa. Viime vuonna tittelin nappasi Liminka yli 50:llä kehittämisteollaan, kertoo ohjelmapäällikkö Anna-Mari Jaanu.
Tekojen toria tuottavat kunta-alan pääsopijajärjestöt eli Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty), Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT. Tekojen tori on osa työelämän kehittämisen Kuntatyö2030 -ohjelmaa.