Näin voit huomioida neuropsykiatrisesti oireilevat lapset työssäsi: Tule kuulemaan lisää aiheesta JHL:n Tähtiammattilaispäiville!
Suomen Vanhempainliiton yhdenvertaisuusasiantuntija Aslak Rantakokko puhuu Tähtiammattilaispäivien perjantaipäivänä 11.10. nepsylasten yhdenvertaisuudesta.
Nepsylapsilla eli lapsilla, joilla on neuropsykiatrisia häiriöitä, voi olla esimerkiksi autismia, ADHD:ta tai Tourettea.
– Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön ja -yhteisöön, myös neuropsykiatrisesti eri tavoin oireilevalla. Tähtiammattilainen on parhaimmillaan erityisyyttä ymmärtävä aikuinen lapsen arjessa. Huolehtiva ja yksilöllistä tukea tarjoava aikuinen, joka rakentaa myös erityiselle lapselle turvallisen ympäristön kasvaa, kehittyä, oppia ja arjessaan myös kuntoutua, Rantakokko kertoo puheenvuorostaan.
– Tähtiammattilainen huomioi myös lapsen huoltajat ja ymmärtää moniammatillisuuden merkityksen ja haasteet. Hän ymmärtää, millaista on nepsylapsen elämä kokonaisvaltaisesti. Nepsylapsen elämän tulevaisuus on osaavien aikuisten vastuulla. Kuinka me voimme yhteistyössä ja itsenäisesti toimia niin, että lupauksemme nepsylapsille toteutuvat?
Läsnäolo ja kannustus voivat voittaa
Rantakokko lupaa esityksessään rentoa keskustelua kasvatus- ja ohjausalan ammattilaisten kesken.
–Tule mukaan kuulemaan ja keskustelemaan rennosti siitä, mitä voimme saavuttaa ymmärtämisen yrittämisellä ja arjen arvostavilla kohtaamisilla. Tule pohtimaan, miten läsnäolo, kehu, kiitos ja kannustus voivat voittaa vaikeat ja haastavatkin tilanteet ammattikasvattajan arjessa. Tule keskustelemaan, miksi ”varhain on parhain” ja miksi huoltajat olisi hyvä sitouttaa aktiiviseen yhteistyöhön päiväkodin ja koulun arjessa ja mitä erityistä erityislasten huoltajien kanssa tehtävässä yhteistyössä olisi hyvä hoksata.
Tule luennolle, jos haluat tietää, mikä on Pimeä Sauna, millaista on lihakeitolla traumatisointi, kuka on laiska, tyhmä, kuriton ja saamaton tai miten elää hyvää elämää, jos on yli kymmenen psykiatrista diagnoosia. Entäpä millaista on hyväntahtoinen mitätöinti tai kotieläimen elämä Bätmäninä, Robinista puhumattakaan!
Ennen kaikkea, tule luennolle, jos haluat rentoutua hetken tärkeiden asioiden äärellä. Tärkeän ei tarvitse aina olla vakavaa. Usein mielekäs pohdinta antaa pakottavaa stressiä paremman tuloksen. Tule ja kokeile!