Millaisia tilaisuuksia ammattiliittosi pitäisi järjestää työttömille jäsenille? Vastaa ja vaikuta!
Ammattiliittosi JHL järjestää lähitulevaisuudessa sarjan tapahtumia, jotka on tarkoitettu työttömille ja osa-aikaisesti työskenteleville jäsenille. Nyt tarvitsemme sinun mielipidettäsi siitä, millaista toimintaa meidän pitää järjestää.
JHL järjesti keväällä 2024 äänestyksen osallistavasta budjetoinnista. Äänestyslinkki jaettiin jäsenkirje Pointin avulla, ja äänestykseen otti osa 6 277 ihmistä.
Jäsenet pääsivät ennen äänestystä ehdottamaan toimenpiteitä, jotka kustannetaan osallistavan budjetin rahoilla. Liiton johtoryhmä valitsi toteutuskelpoisimmat ehdotukset, joiden kesken äänestys järjestettiin.
Ammattiliitto JHL on varannut talousarviossaan rahaa kokeiluun, jossa testataan osallistavaa budjetointia.
Äänestyksen voittajaksi selvisi selvällä erolla ajatus, että liitto järjestää työttömille ja osa-aikaisesti työskenteleville jäsenilleen yhteisiä tapahtumia. Ehdotuksen teki Iris Heikkilä.
– Tuntui todella hyvältä, kun JHL:läiset halusivat osoittaa solidaarisuuttaan työttömille ja pienituloisille. Ne ryhmät ovat joutuneet kärsimään eniten hallituksen leikkauksista. Toivoisin, että näille ryhmille välitettäisiin tietoa selviytymiskeinoista. Syksyllä saamme nähdä, pystyykö osa-aikatyötä enää tekemään. Voi olla, että työsopimukset ja työaika täytyy osata sopia työntekijän kannalta edullisesti. Siihen tarvitaan tietoa, Heikkilä pohtii.
Nyt juuri sinä pääset kertomaan, millaisia tapahtumia meidän pitäisi jäsenillemme järjestää.
Vastaa kyselyymme viimeistään 10. elokuuta! Jätä samalla yhteystietosi, niin saat lisätietoa tulevista tapahtumista.