Mikä on poliittinen lakko, ja miksi niiden kieltäminen olisi väärin?
Poliittinen lakko on ammattiliiton julistama lakko, jonka ensisijaisena tavoitteena ei ole vaikuttaa työehtosopimuksiin tai työnantajiin, vaan lakolla ajetaan poliittisia tai yhteiskunnallisia päämääriä. Poliittiset lakot voivat koskea esimerkiksi työlainsäädäntöä tai työntekijöiden oikeutta sosiaali- ja työttömyysturvaan.
Kevään 2024 #PainavaSyy -lakot ovat poliittisia lakkoja, joilla vastustetaan hallitusohjelman kirjauksia työelämän, työttömyysturvan ja työntekijöiden toimeentulon kurjistamiseksi. Hallituksen leikkaukset kohdistuvat myös lakkojen tulevaisuuteen: leikkauslistalla on lakko-oikeuden rajoittaminen.
Lue lisää lakko-oikeudesta ja siihen kaavailluista rajoituksista SAK:n sivuilta.
Osallistuminen poliittiseen lakkoon on hyväksyttävä syy poissaololle, eikä työnantaja voi kohdistaa työntekijöihin toimia poliittiseen lakkoon osallistumisen takia. Virkamiehet eivät voi osallistua poliittiseen lakkoon.
Hallituksen politiikkaa saa vastustaa myös lakoilla
Europarlamentti julkaisi joulukuussa 2023 sivuillaan selvityksen, joka käsittelee oikeutta poliittisiin lakkoihin. Suomessa lakkoillaan tällä hetkellä hallituksen uudistuksia vastaan. Monet hallituksen ajamat muutokset vaikuttavat suoraan työntekijöiden sosiaalisiin ja taloudellisiin etuihin. Niitä vastaan järjestetyt lakot ovat sekä EU:n että kansainvälisen työjärjestö ILO:n suojelun piirissä. EU:n jäsenmaissa ei kuitenkaan ole yhtä, selkeää linjaa siitä, milloin poliittinen lakkoilu on sallittua. Kansallisille viranomaisille ja EU-tasolle tarvittaisiinkin selkeää linjausta asiasta.
Lakot 2024 – Painava syy
Suomen hallituksen leikkaukset kohdistuvat työntekijöihin ja pienituloisiin. Hallitus aikoo kurjistaa työelämää ja heikentää sosiaaliturvaa kovalla kädellä. Leikkauslistalla on myös lakko-oikeuden rajoittaminen.
Kevään 2024 lakot ovat poliittisia lakkoja, joilla vastustetaan hallitusohjelman työelämäheikennyksiä.
Uutisia lakoista ja hallituksen leikkauksista
Uutista muokattu 25.3., lisätty linkki SAK:n sivuille ja päivittyvä uutislista.