Lasten ja nuorten tulevaisuus on aikuisten käsissä
Näin Lapsen oikeuksien päivänä on hyvä pysähtyä miettimään aikuisten roolia lasten hyvinvoinnissa. Joukko lasten ja nuorten parissa työskenteleviä JHL:n tähtiammattilaisia kertoo blogissa ajatuksiaan siitä, miten tärkeää on rakentaa paras mahdollinen tulevaisuus lapsille ja nuorille – etenkin näinä kovina aikoina.
Liput liehuvat Lapsen oikeuksien päivän kunniaksi 20. marraskuuta. Tämä kansainvälinen juhlapäivä aloittaa tärkeän Lapsen oikeuksien viikon, jossa tänä vuonna teemana on lapsen oikeus hyvinvointiin.
Lapsella on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti aina oikeus hyvään elämään ja erityiseen suojeluun. Osallisuuden kokemus ja huomatuksi tuleminen ovat merkittäviä hyvinvoinnin tekijöitä. Joukkoon kuuluminen ja se, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja ympäristöönsä vahvistaa lapsen ja nuoren hyvinvointia.
Aikuisen velvollisuus on huolehtia, että lapsen oikeus toteutuu. Haluammekin yhdessä lasten ja nuorten parissa työskentelevien tähtiammattilaisten kanssa nostaa esiin muutamia erilaisia hyvinvoinnin näkökulmia.
Lapsuus ja nuoruus on herkkää aikaa. Meidän aikuisten roolilla on erittäin suuri merkitys sille, millaiset rakennuspalikat lapsi ja nuori saa kasvamiselleen. Rakennuspalikat koostuvat monesta osatekijästä ja meidän aikuisten onkin hyvä pysähtyä pohtimaan asioita myös lapsen näkökulmasta.
Varhaiskasvattaja kohtaa joka päivä pienen ihmisen, lapsen. Pieni lapsi ei oikeuksiensa perään huutele, vaan on aikuisten vastuulla huomioida lapsi oikeuksineen.
Puhuttele lasta ja pysähdy hetkeksi
Aamuisin lapsi otetaan vastaan nimeltä tervehtien. Silloin juuri tämä lapsi tuntee itsensä ainutlaatuisen tärkeäksi ja huomioiduksi. Ovenavauksesta lähtien tarjotaan lapselle turvaa ja luottamusta. Lapsi saa kertoa näkemyksiään ja toiveitaan ja hän saa osallistua päivän touhuihin ja päätöksentekoon yhdessä muiden kanssa. Lapsi saa leikkiä, oppia, ravintoa, liikuntaa, lepoa ja tarvitsemaansa tukea, kannustusta, apua ja myönteistä huomiota.
Mutta myös ammattilaisten on hyvä pysähtyä miettimään kiireettömyyttä arjen hektisyyden keskellä. Lapsella on oikeus myös pysähtyä ja rauhoittua. Päivät hoidossa ja koulussa ovat vahvasti ohjattuja ja sisältävät monenmoista toimintaa. Aikuisten luoma kiire aiheuttaa levottomuutta. Mitä jos me aikuiset pysähtyisimme ja kuuntelisimme mitä lapsi haluaa ja toivoo. Yhteinen pysähdys, läheisyys ja vaikka hetken jutusteluhetki rauhoittaa niin lapsia kuin aikuisia. Siitä on sitten hyvä jatkaa päivän touhuja.
Kuule, näe, hyväksy
Lapsi on monesti hoito- ja koulupäivän jälkeen väsynyt päivän toiminnoista, hälystä, sosiaalisista kontakteista, uuden oppimisesta ja vanhan kertaamisesta. Lisäksi pienimmillä on vielä saattanut ollut ikävä vanhempiaan. Myös kotona on tärkeää käyttää aikaa lapsen ilojen, huolien ja onnistumisten kokemuksien kuuntelemiseen ja pysähtyä läsnäoloon. Pieni hetki päivässä, jotta lapsi tai nuori tulee kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi juuri täydellisenä omana itsenään.
Koulussa työskentelevät aikuiset ovat huomanneet lasten ja nuorten lisääntyneen aikuisen kaipuun. Lapset kaipaavat kuuntelevaa aikuista. Aikuisten huolet ja murheet eivät saisi rasittaa lasta. Heille niiden käsitteleminen on liian vastuullista. Annetaan apua, tukea, rakkautta, aikaa, samoin kuin haluamme sitä itsekin. Suuret korvat ja syli, niillä päästään yhdessä vaikeuksienkin yli.
Oi, nuoruus
Erityisesti nuorten mielenterveys on viime vuosina ollut koetuksella. Mielen hyvinvointi on myös lapsen oikeuksien erityisenä painopisteenä tänä vuonna.
Nuoruus, koko elämään peilaten, on mullistavin ja ehkä haastavinkin ikäkausi. Nuoren keho muuttuu ja mieli myrskyää. Media ujuttaa nuoren elämään monenlaista painetta, ulkonäön tulee olla tätä, harrastusten sitä, seurustellakin pitää ja seksiä harrastaa. Vanhemmat voi juuri siinä kohtaa tuntua ärsyttäviltä ja viimeisiltä ihmisiltä, joilta kysyisi omaan elämään liittyvistä asioista.
Nuoruusikäisellä on oikeus olla hämmennyksissä omassa kasvussaan. Olla lapsuuden ja aikuisuuden välissä, kasvamassa rauhassa. Nuoruus on tärkeä ikävaihe. Silloin syntyy oma ajattelu ja omat arvot. On myös lupa etsiä, kapinoida ja hakea minuutta. Aikuisen tehtävä on kuunnella ja kuulla nuoren ajatukset ja keskustella kunnioittaen. Myös nuorisotyön tehtävä on turvata nuorelle turvallinen ja terveellinen kasvutila, siellä, missä nuoria kohdataan.
Sosiaalityö on lasta varten
Lapsiperhesosiaalityön ja lastensuojelun keskeinen työn sisältö kiteytyy hyvin lasten oikeuksien tärkeimpään tavoitteeseen, turvata lapselle turvallinen kasvuympäristö. Tuhannet ammattilaiset päivittäin tekevät töitä suurella sydämellä, jotta jokainen lapsi saisi elää turvallisessa kasvuympäristössä.
Kun lapsesta tehdään lastensuojeluilmoitus ja hänelle avataan palvelutarpeen arviointi, alkaa sosiaalityön ammattilaisten työ. Jokaisen perheen tilanne arvioidaan ja heille tehdään yksilöllinen asiakassuunnitelma, jota lähdetään toteuttamaan eri keinoin.
Sosiaalityöntekijät, perheohjaajat ja sosiaaliohjaajat ovat lapsia ja perheitä varten. Yhteistyön edetessä parasta on nähdä miten ilo palaa perheeseen ja kaikki perheenjäsenet voivat paremmin. Joskus ilo ja hyvinvointi saadaan aikaiseksi lyhyellä työskentelyllä, toisinaan siihen menee useampi vuosi. Työtä tehdään niin pitkään kuin tarvitaan. Apua saa ja sitä kannattaa tarvittaessa pyytää!
Tarvitsemme lapsen oikeuksien viikkoa, että muistaisimme aivan joka päivä ja joka hetki arvostaa lasta ja nuorta. He ovat jokapäiväinen lahja. Aikuisten päätöksellä, lapsen ehdoilla ja lapsilähtöisesti rakennetaan parasta hyvinvointia tulevaisuuden tekijöille, lapsille ja nuorille.
#OikeusHyvinvointiin #SaanVoidaHyvin #SaatVoidaHyvin