Ihmisarvoinen elämä sekä vanhukselle että vanhustyön tekijälle
Kotihoidon asiakasmäärän nopea kasvu ja asiakkaiden tarpeiden lisääntyminen ovat panneet kotihoidossa työskentelevät koville. Tekijöitä on liian vähän ja hoivatyön laatu heikkenee. Kun työntekijät eivät saa tehdä laadukasta työtä, siitä kärsivät asiakkaat.
Mediassa on käyty keskustelua vanhuksista jotka unohtuvat koteihinsa, vaikka heillä on voimassa oleva kotihoidon asiakkuus. Sairaalasta kotiuttaminen on monessa tapauksessa ollut se hetki, jolloin tiedonkulku on katkennut ja ikäihminen on jäänyt vaille tarvitsemiaan aterioita tai hoivaa. Jokainen toivoo itselleen vanhuutta tuttujen ihmisten ympäröimänä. Että ovesta tuleva henkilö on tuttu – tai että ovesta ylipäänsä tulee joku.
Vanhuspalvelulain ajatus, että ikäihmiset saavat apua ja voivat asua kotonaan loppuun saakka on kaunis. Se toteutuu kuitenkin vain, jos käsipareja on tarpeeksi ja niillä tehdään oikeita asioita oikeaan aikaan.
JHL kysyi vuonna 2017 kotihoidon työntekijöiltä, mikä heille on tärkeintä omassa työssään. Yksi asia oli ylitse muiden: riittävä työntekijämäärä.
Vastikään valmistuneen Nordcare 2 -tutkimuksen mukaan suomalaisessa vanhustyössä saadaan vähemmillä käsipareilla monessa suhteessa enemmän aikaan kuin muissa Pohjoismaissa. Suomessa laitoshoidossa yhtä työntekijää kohden on 4,3 asiakasta, muissa Pohjoismaissa luku on 2,6–3,4 asiakasta yhtä työntekijää kohti.
Asiakasmäärän kasvu, asiakkaiden haastavuuden lisääntyminen ja jatkuva henkilöstöpula on johtanut siihen, että 41 prosenttia kotihoidon ja 30 prosenttia laitoshoidon työntekijöistä ilmoittaa jättävänsä lounaan väliin tai lyhentävänsä taukojaan vähintään viikoittain. Näin vuonna 2015. Nousua vuodesta 2005 on kotihoidossa 14 ja laitoshoidossa 5 prosenttia. Lakisääteiset tauot kuitenkin kuuluvat jokaiselle! Myös niille vanhustyöntekijöille, jotka löytävät vielä muutaman minuutin lisää aikaa työn tekoon, kun he jättävät lämpimän lounaan väliin ja hotkivat suolapähkinöitä autossa matkalla seuraavan asiakkaan luo.
Työntekijät ovat huolissaan asiakkaille koituvista riskeistä: kun henkilökuntaa ei ole riittävästi ja aikapaineet vaivaavat, hoidon taso kärsii. Myös oma turvallisuus mietityttää: erityisten asiakkaiden suorittama väkivalta ja häirintä on lisääntynyt. Lisäksi asiakkaiden ja heidän omaistensa haukkumaksi joutuu päivittäin joka viides kotihoidon ja yli joka kolmas laitoshoidon työntekijä.
Noin kaksi viidestä vanhustyöntekijästä kotihoidossa ja laitoksissa kertoo harkitsevansa työssä lopettamista. Tätä en ihmettele. Suunnilleen joka toinen vanhustyöntekijä kokee, että työolosuhteet ovat viime vuosina heikentyneet. Mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön ovat vähentyneet. Kontrollin ja valvonnan koetaan sen sijaan lisääntyneen, mikä on syönyt luottamusta. Omista eettisistä standardeista on luovuttava, aitaa on madallettava.
Nordcare 2:n loppusanoissa todetaan: ”Suomalainen hoivatyö vaikuttaa olevan noidankehässä: asiakkaiden tarpeiden lisääntyminen ja kotihoidossa myös asiakasmäärän nopea kasvu ovat johtaneet työpaineen kasvuun, mikä puolestaan on johtanut hoivatyön laadun heikkenemiseen. Tämä aiheuttaa moninaisia riskejä niin asiakkaille kuin työntekijöille, mikä on johtamassa työntekijöiden pakoon alalta. Jollei tätä syöksykierrettä pystytä oikaisemaan, suomalainen vanhuspalvelujärjestelmä on vaarassa juuri nyt, kun sitä tarvittaisiin vastaamaan nopeasti ikääntyvän väestön kasvaviin hoivatarpeisiin.”
Vanhustyöntekijöiltä eivät työt ole loppumassa, mutta tätä menoa meiltä loppuvat vanhustyöntekijät. Ehkä meidän pitäisi puhua enemmän sekä asiakkaiden että työntekijöiden oikeudesta ihmisarvoiseen elämään Jokaisen vanhuksen tulee voida luottaa siihen, että saa tarvitsemansa avun. Jonkun on aina tultava ovesta.
JHL on ollut mukana Nordcare-tutkimuksissa 2005 ja 2015. Näille hankkeille on jo sovittu jatkoa.
