Kuntien sote-palvelut monopoliksi yksityiselle yhtiölle – siitä on valinnanvapaus kaukana

Valtio pyrkii suitsimaan kuntia sote-palvelujen yksitystämisbuumia rajoituslailla, mutta mitä tekevät sote-alan yritykset? Ne pyrkivät entistä aggressiivisemmin varmistamaan voittonsa sieltä, missä raha liikkuu – eli sote-palveluista. Jos iso yhtiö on ainoa sote-palvelujen tuottaja, paljon ylistetty valinnanvapaus jää vain koristesanaksi.

Sote- ja maakuntauudistuksen alla monet yksityiset sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajat ovat aktiivisesti, ja jopa aggressiivisesti, lähestyneet kuntia. Tarkoituksena on saada varmistettua oma asema sote-palvelujen päätuottajana ennen kuin vastuu palveluista siirtyy maakunnille.

Kunnille on tarjottu esimerkiksi yhteisyrityksen perustamista. Tällöin on vedottu siihen, että yksityinen palveluntuottaja olisi enemmistöosakkaana sitoutunut turvaamaan sote-palveluiden säilymisen lähellä. Todellisuudessa tavoitteena on kuitenkin perustaa kunnan kanssa yhteisyritys mahdollisimman nopeasti ja varmistaa oman yrityksen asema paikallisena monopolina. Yritykset pyrkivät saamaan sopimukset tehtyä ainakin ennen sote-paketin eduskuntakäsittelyä ja sitä, että maakuntalaki ehtisi astua voimaan.

Eduskunta on tehnyt päätöksen niin sanotusta rajoituslaista. Tammikuun alussa voimaan astuneen lain on tarkoitus väliaikaisesti rajoittaa kuntien ja kuntayhtymien laajoja ulkoistamissopimuksia sosiaali- ja terveyshuollon palveluissa.

Lain tarkoitus on turvata sote-palvelujen lakisääteisessä järjestämisvastuussa olevan tahon asemaa aggressiiviselta yksityistämisbuumilta. Lain mukaan sote-palvelusopimuksiin on tehtävä ehto, jossa järjestäjätaholla (esimerkiksi maakunnalla) on oikeus irtisanoa sopimus vuoden 2020 tai 2021 aikana siten, että sopimus päättyy 12 kuukauden kuluttua irtisanomisesta ilman korvausten maksamisvelvoitteita.

Rajoituslaki koskee tilanteita, joissa sote-sopimus ulottuisi myös vuoden 2020 jälkeiseen aikaan ja sopimuksen arvo ylittää 30 % kunnan tai kuntayhtymän järjestämisvastuulla olevien sote-palveluiden vuosittaisista käyttömenoista.

Valtion tahtotila on siis selvästi se, että ennen kuin maakunta ottaa vastuun sote-palveluista, eivät kunnat lähtisi tekemään omia sopimuksiaan yksityisten yritysten kanssa. Mutta mitä tekevät yritykset? Yritykset ovat entistä suuremmalla kiireellä pyrkimässä sopimuksiin kuntien ja kuntayhtymien kanssa saadakseen varmistettua siivunsa siitä, missä raha liikkuu eli sote-palveluista.

Sen lisäksi, että tällainen toiminta sotii koko maakuntauudistuksen perusajatusta vastaan, eli järjestämisvastuun antamista vahvalle maakunnalle, liittyy toimintaan muitakin ongelmia. Mitä yritysten ja kuntien sopimukset merkitsevät valinnanvapaudelle? Jos iso yritys on käytännössä kunnan ainoa sote-palvelujen tuottaja, on asiakkaan heitettävä käytännössä hyvästit paljon mainostetulle valinnanvapaudelle ja otettava palvelu sieltä, minkä kunta on hänen puolestaan sopinut.

Rajoituslaissa on asetettu rajat sille, minkälaisia ulkoistuksia laki koskee. Yritykset tekevätkin nyt kuntiin sellaisia tarjouksia, joissa röyhkeästi pyritään monopoliksi kunnan markkinoille. Valinnanvapauslakiesityksen mukaan puolestaan maakunta voi joutua neuvottelemaan tällaiset ulkoistukset uudelleen tai jopa irtisanomaan sopimukset. Kysyä voi, minkälaisia korvauksia tällaisissa tapauksissa on sovittu sopimuksen irtisanomisista.

Muun muassa Uudenmaan alueella sekä suuret ylikansalliset että kotimaiset terveysyritykset ovat aktiivisesti ehdottaneet yhteisyritysten perustamista. Esimerkiksi eräälle kunnalle on esitetty mallia, jossa tällainen yhteisyritys ottaisi vastuulleen koko kunnan sote-palvelut summalla, jonka kunta on tähän mennessä käyttänyt peruspalveluihin. Ei siis ihan mitään pikkurahoja. Lisäksi houkuttimena toimii tarjous turvata palvelut ruotsinkielellä.

Jos tällaisia yhteisyrityssopimuksia tehdään, nähtäväksi jää, mitä tapahtuu siinä vaiheessa, kun vastuu sote-palveluiden järjestämisestä siirtyy maakunnille. Jäävätkö sopimukset kunnan vastuulle ja kuntalaisten maksettavaksi jäljelle jäävillä veroeuroilla? Miten maakunta takaa yhdenvertaiset palvelut alueellaan, jos osa kunnista on jo sitonut kätensä jonkun tietyn palvelutuottajan kanssa tehdyllä sopimuksella? Mikäli sote-palveluiden hinta kuntalaisille nousee, kuka kantaa siitä vastuun?

Maakuntaliittojen olisi syytä herätä pikaisesti selvittämään minkälaisia valmisteluja maakunnissa käydään ja ottamaan kantaa asiaan. Kyse on maakuntien tulevaisuuden kannalta niin merkittävästä asiasta, että sen valmistelu on tehtävä avoimesti, harkitusti ja seuraukset tuntien.

***

P.S. Lue JHL:n näkemyksiä sote-uudistuksesta JHL:n verkkosivuilta.