Lehmänkauppoja sotesta – vieläkö on uusia käänteitä tulossa?

Sote-draama jatkuu, mutta oikeasti mikään ei ole muuttunut. Julkinen terveydenhuolto ollaan myymässä yksityiselle sektorille ja kustannukset halutaan ohjata veronmaksajalle.

Tästä sulle, ja tästä mulle. Siitä sulle, ja siitä mulle. Näitä sulle.

Niinpä. Mutta missä kohtaa sanottaisiinkin, että tässä ”meille”, ”suomalaisille’?

Sotea on nyt väännetty ja käännetty kuin kotimaista versiota Iisakinkirkosta. Useampikin hallitus on päässyt muotoilemaan tekstejä ja luonnostelemaan hallintohimmeleitä. Tällä kertaa ollaan jo aika lähellä maaliin pääsyä. Ehkä.

Jonkinlainen sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus on epäilemättä paikallaan. Mutta sen sijaan, että voisin nukkua yöni hyvin luottaen valtakunnan viisaimpien asiantuntemukseen, jännitänkin aamuisin uutisia selaillessani sitä, minkälaisia vaihtokauppoja sotessa on viimeksi tehty. Kaikkihan sen tietävät: keskusta haluaa maakunnat ja sitä kautta itselleen vakaamman valta-aseman, kokoomus puolestaan on nähnyt päiväunia jo pitkään sote-palvelujen yksitystämisestä – niistä, joissa raha liikkuu. Siitä hyvänä esimerkkinä voinee pitää vaikkapa kokoomuslaisten eturivin poliitikkojen joukkopakoa terveysalan yrityksiin.

Näihin lehmänkauppoihin tai niiden järkevyyteen itse asian kannalta ei usko enää varauksetta omatkaan. Erityisesti keskustan taholta on kuultu kritiikkiä laajennettua valinnanvapautta kohtaan ja sen vaikutuksista meidän, kansalaisten, terveydenhoitoon.

Valinnanvapauslaki on ihan oma soppansa. Ensin se torpattiin kesällä perustuslakivaliokunnan toimesta. Pari viikkoa sitten ministerit Saarikko ja Risikko kertoivat ’väsyneinä ja onnellisina’ vihdoin päässeensä tulokseen, jonka molemmat osapuolet voivat hyväksyä. Tätä iloa kesti muutaman päivän, kunnes keskeiset hallituspuolueet joutuivat myöntämään, että eivät olekaan yhtä mieltä siitä, mitä tuli sovittua.

Ihmetyttää myös se, miten hiljaa sosiaali- ja terveysministeri Mattila on pysynyt. Toistaiseksi viimeisin näytös esitettiin viime torstaina, kun uusin luonnos valinnanvapauslaista hallituksen esitykseksi esiteltiin eduskuntaryhmille. Jos tämäkin olisi vielä vedetty takaisin, ei Sipilän hallituksen poliittinen uskottavuus olisi enää kestänyt. Niinpä näemme marraskuussa, miten valtava määrä asiantuntijatahoja rustailee lausuntoja, jotka todennäköisesti ovat edelleen hyvin kriittisiä esitystä kohtaan.

Vaikuttaakin sille, että jo kevään versiossa esillä olleet asiat on nyt vain kääritty uuteen pakettiin: pakkoyhtiöittämisen tilalle esitetään pakkoasiakassetelit tai sote-integraatiota yritetään saada aikaan jalkauttamalla sosiaalipalvelutiimi sote-keskuksiin. Draamaa ja teatteria on riittänyt, mutta todellisuudessa mikään ei ole muuttunut. Julkinen terveydenhuolto halutaan myydä yksityiselle sektorille ja kustannukset siirtää, kenenkä muunkaan kuin, veronmaksajan harteille.

Kritiikkiä sataa joka taholta: maakuntien määrä on liian suuri eikä asiantuntemusta (tai väestöpohjaa) katsota olevan riittävästi joka maakuntaan. Kunnat ovat huolissaan taloudestaan, kun sote-siirtymisen myötä verotuloista uhkaa kadota leijonanosa. Lääkärit pelkäävät hyvin toimineen erikoissairaanhoidon vaarantuvan yksityistämisinnossa.

Olen todella huolissani henkilöstöstä tässä muutoksessa. Miten jaksetaan päivästä toiseen antaa hyvää ja laadukasta palvelua, jos työsuhteen jatkosta ei ole tietoa? Niin, oikeastaan tulee mieleen vain yksi osapuoli, joka on ollut aika hiljaa: terveydenhuollon yritykset. Jokainen vetäköön tästä omat johtopäätöksensä.

Vielä on liian aikaista sanoa, mitä tästä uudistuksesta tulee. Ainakin prosessi on ollut sen verran sekava, että jos ei maijameikäläinen ole tätä ennen menettänyt uskoaan politiikkaan ja poliitikkoihin, niin nyt se viimeisinkin lapsenusko kyllä karisee. Tässä vaiheessa ei voi muuta kuin pistää sormet ristiin ja toivoa: Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku.