Moraalittomat palkankorotukset?
Miksi ammattiliittojen palkankorotuspuheita moralisoidaan samaan aikaan, kun taas yritysmaailmassa hinnat saavat nousta ihan omassa tahdissaan?
Bisnesmaailmassa ajatellaan, että jotkut kustannukset ovat ihan luonnollinen osa elämää. Tehdas tarvitsee raaka-aineita, sähköä, kuljetuspalveluita, mainostoimiston palveluita ja niin edelleen. Kaikista niistä pitää maksaa rahaa. Hinnoista neuvotellaan ostajan ja myyjän välillä ilman sen kummempaa ihmettelyä. Aivan normaalia elämää.
Yritysmaailmassa ymmärretään hyvin, että jokaisen firman on jostain kerättävä omat tulonsa. Yrittäjä ymmärtää toista yrittäjää. Yrittäjä tietää, että yhden yrityksen meno on toisen yrityksen tulo. Sillä lailla raha kiertää ja poikii lisää rahaa. Terästehtaan johdon mielestä on täysin normaalia, että rautamalmin hintaa pitää välillä nostaa. Muuten kaivosyhtiö menisi konkurssiin, ja terästehdas jäisi ilman raaka-ainetta.
Yksi kustannus ei näytä sopivan tähän logiikkaan. Nimittäin työvoimakustannus. Kun ammattiliitto esittää palkankorotusta, reaktio on aivan toisenlainen. Palkankorotuksen ehdottaminen ei olekaan normaalia bisnestä, vaan se on moraalitonta myyräntyötä, joka haittaa vientiä, heikentää kilpailukykyä, estää uusien työpaikkojen syntymistä, pakottaa kansakunnan velkaantumaan ja syöksee kansantalouden tuhoon.
Jos katsoo tilastoja, niin palkkakehitys on nyt lähes pysähtynyt. Tämän vuoden toisella neljänneksellä kaikkien palkansaajien yhteinen nimellisansioiden nousu jäi lähes olemattomaksi: + 0,1 %:iin. (Nimellisansio tarkoittaa rahamääräistä palkkaa. Se eroaa reaalipalkasta siten, että se ei kuvaa palkan varsinaista ostovoimaa.)
Edellä mainitusta tilastosta huolimatta palkankorotusten vaatimista on alettu pitää moraalittomana puheena. Vastuuttomana itsekkyytenä, jossa otetaan toisille kuuluvaa rahaa ja työnnetään käsi toisen taskuun. Tällaista tunnelmaa ei synny kun mainostoimisto haluaa korottaa taksojaan tai kuljetusliike haluaa nostaa palvelujensa hintaa.
Tunnelma ei muutu vaikka ammattiliitot perustelisivat palkankorotusvaatimuksiaan ruuan hinnan nousulla, vuokrien kallistumisella tai sillä, että palkat ovat pysyneet ennallaan viimeiset kolme vuotta. Suhtautuminen ei muutu.
Eri sektoreilla palkkakehitys on mennyt hyvin eri tahtia. Yksityisellä sektorilla palkoissa oli nousua +0,5 %, mutta julkisella sekotorilla laskua: kunta-alalla -1,2 % ja valtiolla -1,1 %.
Syy julkisen sektorin miinusmerkkisiin lukuihin löytyy tietenkin lomarahojen leikkauksista. On harmillista, että palkkaerot yksityisen ja julkisen välillä kasvavat, sillä sama työ on aina yhtä arvokasta riippumatta siitä, millä sektorilla se on tehty.
Yritysmaailman edunvalvojilta kuulee toisinaan ideoita, että yritysten pitäisi saada joitakin tiettyjä tarkasti mietittyjä tuotannontekijöitä halvemmalla ja joustavammin. Puhe on yleensä työvoimasta. Työvoiman pitäisi olla halvempaa, ja sen käytön pitäisi olla vähemmän säädeltyä. Se helpottaisi yritystoimintaa ja liiketaloudellinen tuloskin olisi todennäköisesti parempi. Tällaista puhetta pidetään aivan normaalina. Siinä ei nähdä mitään moraalitonta.
Asia olisi tyystin toinen, jos vaikka minä yksityishenkilönä esittäisin samankaltaisia toivomuksia. Voisin esimerkiksi pyytää, että minun pitäisi saada ostaa kaupasta ruokaa 10 % halvemmalla kuin nyt. Kun minulta kysyttäisiin, mihin perustan pyyntöni, voisin vastata korkeintaan: ”Se olisi kivaa ja helpottaisi kovasti rahatilannettani”. Mitäs siihen toteaisitte? Osoittaisivatko sellaiset puheet ainoastaan suurta ymmärtämättömyyttä ja itsekkyyttä?
