Suomalaisen hyvinvointimallin neljäs tie

Suomen sote- ja maakuntauudistus on hyvässä vauhdissa, vaikka moni keskeinen asia on vielä auki. Uuden kehittämisessä on pidettävä mielessä, että vaikeiden asioiden ratkaisussa tarvitaan kollektiivista älyä eli käyttäjien ja työntekijöiden arjen osaamista, joka muuten on kustannusneutraalia. Yksinkertainen kehittämisen ohjenuora on, että mitä useampi sitoutetaan uudistukseen, sen parempi se on ja siihen sitoudutaan. Uusi ei synny putkessa ja pakottamalla, vaan purottamalla ja innovoimalla. Lupa luomiseen on keskeinen väline. Päämäärä ei katoa matkalla, koska kehittäjäporukat on sitoutettu ennen innovointia siihen.

Sote- ja maakuntauudistuksen keskeinen tavoite pitää olla palvelujen parantaminen ja vaikuttavuus niin, että veroeuroilla tuotetut palvelut tavoittavat kaikki ikään, asuinalueeseen, arvoon ja asemaan katsomatta. On kuitenkin syntynyt sellainen näkymä, että parempi palvelu on toissijainen asia uudistuksessa – 3 miljardin säästöt ovat keskeinen tavoite.

Kehittämisen pattitilanteissa on hyvä muistaa, että lähellämme on pohjoismaisen hyvinvointijärjestelmän omaavia maita kuten Ruotsi, Norja ja Tanska, jotka ovat osaltaan kehittämässä uutta hyvinvointimallia kansalaisilleen. Nykyisellä sote- ja maakuntauudistuksessa pohjoismainen hyvinvointimalli on siirtymässä ajasta iäisyyteen. Olisi kuitenkin tärkeää, että nykyistä hyvinvointimallia kehitetään. Se on ollut monissa tutkimuksissa Suomen menestyksen perusta.

Norjalainen ekonomisti ja ay-toimija Jan-Erik Støstad on esittänyt kirjassaan konkreettisen ehdotuksen hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiseksi. Hänen mukaansa  hyvinvointipalvelujen markkinaehtoisuus ei anna hyvää perustaa tulevaisuuden hyvinvoinnille. Eikä näin tee myöskään myöskään New Public Management tai perinteiset julkiset hyvinvointipalvelut. Stöstad kirjoittaa uskottavasti siitä, kuinka ”raha seuraa asiakasta” ja että ”vapaa valinta” toisi enemmän ja parempia palveluita kaikille.

Støstadin niin sanottu ”neljännen tien hyvinvointimalli” tarkoittaa parhaiden käytäntöjen vapaata käyttöönottoa, suurempaa luottamusta ammattilaisiin sekä parempaa yhteistyötä palvelujen kehittämiseksi käyttäjien kanssa. Vahvemmin kuin aiemmin perinteisessä julkisten palveluiden ohjauksessa on ollut tapana. Ammattilaisten ja palveluiden käyttäjien yhteistyö ja yhteiskehittely toteutuvat paremmin yhteiskunnan tuottamissa palveluissa. Tämä on varmin tapa välttää voittoa tavoittelevan hyvinvointituotannon ristiriidat, puutteet ja ongelmat myös Suomen sote- ja maakuntauudistuksessa.