Valtion virkamiehiä vähennetään taas – entäs sitten?
Maamme hallitus sorvaa parhaillaan eduskunnalle esitystään talousarviosta. Kuten odottaa saattaa – nykytilanteessa on jaossa lähinnä leikkauksia. Julkisuuden kirkkaimpaan valokeilaan on noussut ymmärrettävästi vääntö suoraan kansalaisiin kohdistuvista maksuista ja etuuksista, kuten päivähoitomaksujen tilanteesta.
Hallituksen budjettikirjasta löytyy kuitenkin myös pitkä rivi miinusmerkkejä valtion virastojen toimintaan myönnettävistä määrärahoista. Vaikka joidenkin mielestä nämä leikkaukset ovat vain ”turhan byrokratian karsimista”, ei monikaan tule ajatelleeksi sitä, että näillä suunnitelmilla on erittäin suuri merkitys koko yhteiskunnan perustoimintojen ylläpitämiseen ja perusoikeuksien toteutumiseen. Nämä suunnitelmat kertovat paljon siitä, miten kulloinenkin hallitus arvottaa valtion keskeisiä toimintoja, kuten vaikkapa oikeushallintoa, sisäistä ja ulkoista turvallisuutta, koulutusta ja kulttuuria, työllisyyden hoitoa, verotulojen tehokasta keräämistä ja niin edelleen.
Pääministeri Sipilän hallitus kaavailee ensi vuoden talousarviossaan kaikkien virastojen määrärahoihin uusia leikkauksia, joiden kokonaismäärä nousee kokonaisuudessaan kymmeniin miljooniin saakka. Määrärahaleikkauksen taustalla on valtiollakin tehdyn kilpailukykysopimuksen myötä tapahtuva kuuden minuutin päivittäisen työajan pidennys. Leikkaukset tarkoittavat käytännössä sitä, että palkkoihin nyt käytettävästä summasta vähennetään noin prosentin verran. Henkilöstömääränä tämä tarkoittaisi vajaan tuhannen henkilön vähentämistä.
Työajanpidennyksen vaikutusta työjärjestelyihin ja henkilöstötarpeeseen ei kuitenkaan voi tarkastella puhtaan matemaattisesti. Henkilöstömäärän tarve ei vähene työajanpidennyksen suhteessa esimerkiksi pienissä yksiköissä ja asiantuntijatehtävissä. Valtion virastojen ja laitosten toimintamenomäärärahoista kuluu tyypillisesti 70–80 prosenttia henkilöstökuluihin. Tämä kertoo siitä, että virastojen työkalupakissa ei enää ole juuri muita merkittävän suuruisia toimintamenoja, joista leikkaaminen olisi mitenkään mahdollista. Ainakaan sellaisia ei tunnu yt-neuvottelujen tulosten valossa löytyvän.
Virastojen toimintamenoihin on kohdistettu vuodesta 2005 alkaen leikkauksia, joiden tarkoituksena on ollut valtion henkilöstön vähentäminen. Pitkään hanke kulki ”valtion tuottavuusohjelma” -otsikon alla, ja siinä määriteltiin tavoitteet suoraan henkilötyövuosimäärinä. Tämä johti aitojen tehostamistoimien ohella päättömiin ulkoistamispäätöksiin ja muihin epätarkoituksenmukaisiin ratkaisuihin.
Pääministeri Kataisen hallituksen kaudesta (2011-2015) alkaen linjaa on jatkettu rahaohjauksen keinoin. Vuodesta 2014 alkaen valtiolla käytyjen väen vähentämiseen tähtäävien toimien myötä yt-neuvottelujen ja irtisanottujen työntekijöiden määrä on kasvanut merkittävästi. Valtion henkilöstömäärä on pudonnut vähennysohjelmien seurauksena pelkästään vuodesta 2005 laskien noin 17 000 työntekijää (taulukko 1). Eikä näissä luvuissa ole edes mukana vuonna 2010 tapahtunutta yliopistojen ulkoistamista valtiolta. Valtaosa tästä on toki tapahtunut luonnollisen poistuman kautta. Valtiolta on irtisanottu vuosina 2014-2015 yhteensä jopa noin tuhat työntekijää. Lähivuosiksi tehdyssä julkisen talouden suunnitelmassa on ilman tätä lisäleikkaustakin väen vähentämiseen pakottavia määrärahavähennyksiä.
Taulukko 1: Valtion henkilöstön henkilötyövuosien määrän kehitys (pl. yliopistosektori)
Taulukko: Valtion tilastoryhmä (2016)
Miksi tästä kehityksestä sitten tulisi olla huolissaan? Eikö ole hienoa, että valtiolta edelleen vähennetään turhia virkamiehiä? Ongelma tulee siitä, että sellaisia turhien virkamiesten armeijoja ei vain kerta kaikkiaan ole. Edellä todettu vähentämisohjelma on varmistanut sen, että ”löysät” on imuroitu pois aikoja sitten ja virastoissa joudutaan miettimään, miten lakisääteisistä tehtävistä selvitään. Yhtälö on vaikea myös siksi, että poliittinen päättäjä ei pysty vastaavassa määrin osoittamaan, mitä lakisääteisiä tehtäviä ei enää tehdä. Se taas johtaa alati kasvavaan työmäärään jäljelle jäävien osalta sekä toiminnan laadun laskuun.
Miksi pitäisi olla huolissaan siitä, jos hallinto ei toimi laadukkaasti? Eikö vähempikin ”paperinpyöritys” riittäisi? Tähän kysymykseen voi hakea vastausta katsomalla valtion henkilöstön jakaumaa eri toimialoille (taulukko 2).
Taulukko 2: Valtion henkilöstön jakautuminen virastotyypeittäin 2015
Taulukko: Valtion tilastoryhmä (2016)
Turvallisuustoiminnassa ja oikeustoimessa työskentelee jo puolet valtion henkilöstöstä. Silloin puhutaan esimerkiksi poliisista ja hätäkeskuksista, rajavartijoista ja tullista, maanpuolustuksesta sekä oikeuslaitoksesta tuomioistuimineen ja vankiloineen. Toisessa puolikkaassa suurimpia ryhmiä ovat mm. elinkeinotoiminnan edistäminen, verohallinto ja työvoimapalvelut. Ministeriötason ”byrokraattejakin” on vain muutama tuhat. Tätä taustaa vasten väen vähentäminen ja mainittu laadusta tinkiminen voisi konkretisoitua esimerkiksi yhä harvempana poliisin näkymisenä katukuvassa ja heikompana panoksena rikostutkinnassa. Takkuisempana rajaliikenteenä ja heikompana seulana ihmisten ja tavaran tarkastuksissa. Pidempinä oikeudenkäyntiprosesseina sekä heikompana verovalvontana ja harmaan talouden kitkemisenä.
JHL:n mielestä kilpailukykysopimuksen mukaisen työajan pidennyksen ei pidä johtaa virastojen määrärahaleikkauksiin 2017 talousarviossa ja sitä kautta henkilötyövuosien vähentämiseen. Valtion ei pidä omin toimin heikentää työllisyyttä. Työajan pidentämisestä koituva mahdollinen liikkumavara tulee käyttää julkisen hallinnon tuloksellisuustyöhön ja palvelutason turvaamiseen.
