Lapsiperheiden toimeentuloa ei saa kiristää

Järjestöt ovat huolissaan hallituksen lapsiin ja perheisiin kohdistamista leikkauksista ja lapsiperheiden toimeentulon kiristymisestä. Esimerkiksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen voi lisätä yhteiskunnallista epätasa-arvoa.

Kuluneen vuoden aikana on horjutettu universaalien palveluiden periaatetta, kun päivähoito-oikeuteen on kohdennettu merkittäviä rajauksia. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on ollut merkittävä juuri niille perheille, joilta nyt oikeutta rajataan. Päivähoito-oikeus on antanut liikkumavaraa vaikkapa työttömille tai keikkatyöläisille, tarjottua työtä on voinut heti ottaa vastaan, kun päivähoitojärjestelyt ovat kunnossa. Kuormittavissa perhetilanteissa on hyvä asia, että vanhemmat ovat oma-aloitteisesti tukeutuneet kokopäivähoitoon. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on siis parhaimmillaan toiminut myös ehkäisevänä lastensuojeluna.

Samanaikaisesti lapsiperheet kohtaavat sellaisia asioita kuin ryhmäkokojen kasvattaminen ja esitys päivähoitomaksujen korotuksesta. Ministeriön keväällä julkaiseman tiedotteen mukaan muutoksella pyritään lisäämään kuntien maksukertymää 54 miljoonaa euroa vuodesta 2017 lukien hallitusohjelman säästötavoitteen mukaan. Maksukorotusten toteuttaminen samaan aikaan kilpailukykysopimuksen edistämisen kanssa kohdentaa lapsiperheille samanaikaisesti monia talouteen vaikuttavia uudistuksia. Näyttää selvältä, että lapsiperheiden toimeentuloa kiristetään merkittävästi.

Vastapuheeksi leikkauksille lapsi- ja perhejärjestöt ovat yhdessä etsineet ratkaisuja ja vaihtoehtoisia toimintatapoja. Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka -ehdotuksella kannustetaan päättäjiä ottamaan hyöty irti kansalaisyhteiskunnan voimavaroista ja osaamisesta. Yksi hallituksen kärkihankkeista, lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma toteuttaa palvelukulttuurin muutosta.

Tähän rinnalle tarvitaan laajempaa kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseen liittyvää kulttuurista muutosta. Lapset ja perheet tulisi ottaa itsestään selvästi osallisiksi palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa Voikukkia-hanke, jossa huostaanotettujen lasten biologiset vanhemmat on otettu mukaan kehittämään lastensuojelua.

Järjestöjen vahvuudet ovat vertaisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistamisessa. Tämä voi tapahtua monella tavalla, mutta viime vuosina verkkopohjaiset auttamisen tavat ovat tuottaneet hyviä kokemuksia. Hyviä käytäntöjä ovat esimerkiksi Väestöliiton odottaville ja pikkulapsiaikaa eläville vanhemmille suunnattu Perheaikaa-sivusto, Pelastakaa Lapset ry:n Netari-verkkonuorisotyö, MLL:n Lasten ja nuorten puhelin tai Ensi- ja turvakotien liiton Nettiturvakoti. Järjestöt ovat lähellä perheiden arkea. Perheiden moninaisuus ja moninaiset tarpeet ovat niille tuttuja. Arjen sujuvuus edellyttää, että palvelut ovat saavutettavia ja yksilöllisen tarpeen mukaan rakentuvia. Ja ettei palveluja joudu odottamaan tai jonottamaan liian kauan.

Järjestöt ovat olleet rakentamassa hyvinvointiyhteiskuntamme perusteita. Nyt järjestöt haluavat olla aktiivisesti mukana hyvinvoinnin rakentamisessa. On oltava valmis rohkeasti ajattelemaan ja toimimaan toisin, jotta todellista muutosta voidaan saada aikaiseksi. Hallinnonrajojen yli astuminen tuntuu edelleen olevan ylivoimaista. Lapsilla ja perheillä on nykyisessä palveluverkostossa monia työntekijöitä, monia kohtaamisia ja myös monia asiakas- tai palvelusuunnitelmia.

Olisiko mahdotonta toimia toisin? Huolehtia vaikkapa lapsibudjetoinnin avulla, että kaikki lasten ja perheiden palvelut olisivat saman budjetin ja sateenvarjon alla. Tähän kokonaisuuteen myös kansalaisyhteiskunnan resurssit olisi helpompi kiinnittää ja hyöty lapsille ja perheille olisi ilmeinen. Toki unohtamatta aina perheiden omien voimavarojen vahvistamista.

Lapsuus on arvo sinänsä. Mutta se on myös investointi nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Tästä syystä lapsi- ja perhejärjestöt kehottavat ottamaan hyvinvointiloikan. Jotta yhteiskuntamme säilyisi myös kilpailukykyisenä!