Työntekijä on aina työnantajaa heikompi osapuoli

Näinä päivinä ei ole tavatonta, että omassa työpaikassa työehdot kiristyvät ja neuvotellen hankitut työsuhde-edut heikentyvät. Esimerkkejä riittää monenlaisia. Vuorotyöhön liittyvät lisät jäävät ehkä saamatta, kun yövuoroon tehdäänkin kahden tunnin tauko, eikä työtä ei enää luokitella kolmivuorotyöksi. Tai henkilöstöetuja leikataan ja työaikoihin tulee ikäviä muutoksia.

Kyse ei ole kuitenkaan lain rikkomisesta vaan työnantaja käyttää omaa direktio-oikeuttaan muuttaa työpaikan käytänteitä työehtosopimuksen määrittelemissä rajoissa. Työntekijälle tällainen toiminta saattaa näyttäytyä painostamisena, vaikka työnantaja olisikin asiasta eri mieltä.

Mutta miksi työntekijä joutuu outoon valoon, kun hän on eri mieltä työnantajan kanssa? Miksi omista eduista ja oikeuksista kiinnipitäminen on epäreilua? Työntekijä on kuitenkin aina työsuhteessa heikompi osapuoli työnantajaan verrattaessa.

Jos työnantaja ja työntekijä ovat eri mieltä työsuhteeseen liittyvistä asioissa, työntekijän on noudatettava työnantajan tulkintaa. Mikäli työntekijä ei tyydy tähän, hän joutuu hakemaan usein uutta työpaikkaa. Tai jos hän haluaa asioihin muutosta, on usein ainoa mahdollisuus pyrkiä siihen oikeusteitse. Työpaikka siinä menee eikä sitä saa takaisin, edes oikeusteitse.

Nostavatko työntekijät epäkohtia esille piruuttaan? Vastaus on ei. Kynnys tähän on korkea, epäoikeudenmukaisuutta ei vain työpaikoilla siedetä. Tukea näissä tilanteissa tarvitaan, usein tuki ja turva löytyy omasta ammattiliitosta.

Työsuhde on ”velkasuhde”, jossa työntekijällä on oikeus saada asianmukainen palkka omasta työstään. Jos syntyy tilanne, että palkkaa on jäänyt maksamatta ja erityisesti, jos puhutaan suuremmista summista, tilanne muodostuu ongelmalliseksi.  Palkan saaminen voi viedä joskus vuosiakin, vaikka siihen on työntekijällä oikeus.

Myös muut työsuhteeseen mahdollisesti vaikuttavat asiat (esimerkiksi maksettavat lisät) nousevat näissä ongelmatilanteissa usein esille, vaikka niillä ei pitäisi olla merkitystä tilanteessa. Tämän voi tulkita suoraan työnantajan painostukseksi.

Jos olet velkaa pankille tai kaverille, velka on maksettava.  Samalla periaatteella palkkavelka on maksettava. Työnantajalle tämä on helpompaa, sillä velka pidätetään suoraan palkasta ja sitten jäljestäpäin voidaan selvitellä asioita, jos tuli mokattua. Tosielämä on karua ja siitä kertoo esimerkiksi tämä tokaisu työnantajapomon suusta, jonka olen vuoden aikana kuullut näissä tilanteissa: ”Ei niitä palkkasaatavia voi maksaa, niillähän saa Mersun”. Vastuu on kuitenkin aina sillä, joka on tulkinnut väärin sopimuksia tai työlainsäädäntöä. Sitä ei voi duunarin niskaan kaataa.

Yhteiskuntasopimuksen ja pakkolakeihin liittyvän keskustelun yksi piirre on ollut työntekijän aseman heikentäminen. Näissä keskusteluissa on nähty tärkeänä parantaa yrittäjien ja työnantajien asemaa yhteiskunnassa, vaikka tuo asema taitaa olla jo nyt vahva. Työnantaja voi tulkita sopimusta, määrätä työajoista ja tehtävistä sekä ottaa töihin ja erottaa työstä. Palkkaakin saa tarvittaessa pidättää ilman oikeustoimia, jos sitä tuli maksettua liikaa. Eipä taida muilla olla samanlaista oikeutta.

Työntekijällä pitää olla oikeus luottaa siihen, että palkka maksetaan tehdystä työstä ja sen mukaan, mitä on sovittu. Palkansaaja on kuitenkin suunnitellut elämänsä tietyn tulotason mukaan. Etenkin matalapalkkaisilla aloilla jokainen euro on usein jo mennyt ennen sen hankkimista. Varaa tinkiä ei siis ole. Työsuhteeseen kuuluvat kaikki edut mistä on sovittu.

JHL:n järjestämiskentässä on hiljattain syntynyt tilanne, jossa palomiehillä on paljon palkkasaatavia. Tilanteen syynä on työajasta syntyneet tulkintaerimielisyydet. Tässä tilanteessa jokainen tapaus pitää selvittää erikseen ja arviot tehdään sen jälkeen. Tämä koskee kaikkia muitakin vastaavia tilanteita. Kun tiedät, että kaikki ei mennyt ihan oikein, muista yksi tärkeä asia: Sinulla on oikeus saada kaikki mikä sinulle kuuluu!